![]() |
|
|
Ajassa Nyt -verkkolehti, Marraskuu 2007
PääkirjoitusUutiset Kolumni Kuukauden henkilökuva Kuvakilpailun satoa Verkkokauppa Vanhemmat lehdet Muut lehdet (rss) News in English (rss)
|
Velkapulmat paisuvat pahaa enteilevästi 16.11. (Taloussanomat) Velallisten taivaanrantaan nousee pahoja enteitä. Ongelmaluottojen määrä on lähtenyt kasvuun. Pankkien järjestämättömät saamiset olivat nousseet Rahoitustarkastuksen tilastojen mukaan syyskuun lopussa 468 miljoonaan euroon. Vuodessa määrä on kasvanut 14 prosenttia. Järjestämättömiksi kutsutaan luottoja, joiden maksut ovat myöhässä vähintään 90 päivää. Edellisen kerran lukema oli korkeampi vuoden 2003 marraskuussa. Tuolloin järjestämättömiä luottoja oli 482 miljoonaa euroa. Viime aikoina järjestämättömät saamiset ovat olleet selvästi vähäisemmät kuin nyt. Alin lukema on vuoden 2005 joulukuulta: 302 miljoonaa euroa. Järjestämättömien saamisten määrä liikkui yli miljardissa eurossa vuonna 1997, mutta suli myöhemmin. Rahoitustarkastuksen toimistopäällikkö Leena Kallasvuo ei näe, että menossa olisi iso käänne. – Luottokanta on kasvanut, eikä järjestämättömien luottojen osuus luottokannasta ole kasvanut kuin erittäin vähän. Luottokanta kasvoi myös vuosikymmenen alussa, mutta samaan aikaan ongelmaluottojen määrä pieneni. – Parina viime vuonna luottokanta on kasvanut aika voimakkaasti. Kasvu ei varmaankaan ollut aiemmin yhtä jyrkkää. Rahoitustarkastuksen verkkolehden mukaan pankit järjestelevät nykyään herkästi lainojen maksuehtoja, jolloin hoitamattomien lainojen määrä ei kerro välttämättä koko totuutta todellisista lainanhoitokyvyistä. – Riski on, että ikään kuin patoutunut maksukyvyn heikkeneminen näkyy myöhemmin. Kallasvuo ei usko, että korkojen nousu on lisännyt ongelmaluottojen määrää. Korot ovat nyt pari prosenttiyksikköä korkeammalla kuin muutama vuosi sitten.
TekijänoikeustiedotTeksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisensillä.
|