|
Onko köyhyys perusturvarikos?
1.11.2007 (Talentia) Talentian ammattieettinen lautakunta järjestää 13.marraskuuta keskustelutilaisuuden suomalaisesta köyhyydestä. Miten on mahdollista, että hyvinvointivaltiossamme on edelleen leipäjonoja?
Aihe on ajankohtainen, sillä Suomen sosiaaliturvaa ollaan uudistamassa. Kansainvälisissä keskusteluissa on kysytty taajaan mikä on sosiaalialan työntekijöiden rooli köyhyyden poistamisessa tai ylläpitämisessä. Köyhyys ei liity pelkästään talouteen ja rahaan vaan se on usein myös vaikutusmahdollisuuksien puutetta.
Seminaarissa pohditaan kuinka sosiaaliturva, yhteiskuntamme palvelujärjestelmät ja sosiaalipolitiikka ovat vaikuttaneet siihen, että köyhyys poistuisi ja miten siinä on onnistuttu.
Köyhyyttä tarkastellaan myös sosiaalisen pääoman puutteena ja sosiaalista verkostoa pääomana.
Elämme yhteiskunnassa, jossa rahan puutteessa olevilla ei ole mahdollisuutta esimerkiksi moniin kulttuurielämyksiin ja kokemuksiin, sillä ne ovat maksullisia. Köyhältä vaaditaan melkoisia taitoja selviytyä ja säilyttää elämänilonsa ja mielenterveytensä yhteiskunnassa, joka helposti lisää ulkopuolisuuden tunnetta ja syrjäytymistä entisestään.
Sosiaalialan tehtävissä ihmisten kaikenlaisen osallisuuden tukeminen on tärkeä arvo. Kun köyhyyden lisäksi ihmisen taakaksi laitetaan myös muita mielikuvia ja ennakkoluuloja (esimerkiksi moraalittomuus, kyvyttömyys, rumuus, likaisuus) voitettavaksi, niin kenen moraalittomuudesta mahtaakaan lopulta olla kysymys?
Lautakunta yrittää tilaisuudessa pohtia sitä, kenen häpeänä köyhyys oikeastaan tulisi nähdä ja kenellä siihen on oikeasti mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnassamme. Seminarissa etsitään myös toivoa ja keinoja lisätä sitä köyhyyden keskelle.
Köyhyys – kenen häpeä ja mikä häpeä? – keskustelutilaisuus pidetään Helsingissä Talentian toimistolla. Tilaisuus on avoin ja maksuton.
Talentian ammattieettinen lautakunta järjestää syysseminaarin aiheesta
KÖYHYYS - kenen häpeä ja mikä häpeä?
Aika: tiistai 13.11.2007 klo 13-16 Paikka: Talentian toimisto Ratamestarinkatu 11, 00520 Helsinki, Itä-Pasila
Aiheeseen johdattelee Helsingin kaupungin sosiaaliasiamies ja ammattieettisen lautakunnan jäsen Lilli Autti.
Puheenvuoroja jakaa ammattieettisen lautakunnan puheenjohtaja Marika Nirhamo. Mukana keskustelemassa ammattieettisen lautakunnan jäsenet.
Seminaari on maksuton. Tilaisuudessa kahvitarjoilu.
Lämpimästi tervetuloa!
Kahvitarjoilua varten tarvitsemme ilmoittautumisen tulostasi perjantaihin 9.11. mennessä Talentian toimistoon järjestöassistentti Brita Romppaiselle, puh. 020 111 2712 tai brita.romppainen@talentia.fi
Lisätietoja:
Erityisasiantuntija Päivi Mäkinen 020 111 2721 paivi.makinen@talentia.fi
|
|