![]() |
|
|
Help for Underprivileged HFU ry:n julkaisema sitoutumaton verkkolehti ISSN 1797-3120, Huhtikuu 2008
PääkirjoitusUutiset Kolumni Kuukauden henkilökuva Kuvakilpailun satoa Vanhemmat lehdet Muut lehdet (rss) News in English (rss)
|
Ministerit tonttuilevat ja töpeksivät
Kansallinen kokoomus vai selittävä sekoomus?
Oman lisävärinsä ensimmäiselle hallitusvuodelle ovat tuoneet keskeisten ministereiden skandaalit. Pääministeri on käynyt Ruusus-käräjiä. Eroamaan joutuneesta ulkoministeristä muistetaan, miten hän pommitti eroottista tanssijaa tekstiviesteillä. – Kansallinen kokoomus on selittävä sekoomus, Soini kuvaa tonttuilua. Kokoomuksesta Soinilla on yleiskuva, että jos kokoomus näkee ihmisen olevan veden varassa, se ei hyppää apuun eikä heitä pelastusrengasta, vaan huutaa hukkuneelle ”tsemppiä”. Soinin viljelemä ”Kepu pettää aina” -perushokema muuttui todeksi Kemijärvellä. Soini ihmettelee, että jos valtiolla on 35 prosentin ohjausvalta metsäyhtiöstä, miksi omistaja ei voi vaikuttaa tehtaan kohtaloon. Soini on saanut hallituksen aikana lisää sytykettä perusvihollisensa EU:n vastustamiseen. Uusi mörkö on sähkömarkkinoiden harmonisointi. – Suomessa on ollut 30 prosenttia halvempi sähkö kuin Saksassa. Markkinoinen harmonisointi ei tarkoita sitä, että Saksassa sähkön hinta laskee 30 prosenttia, vaan että Suomessa sähkö nousee Saksan tasolle. Energiavero potki inflaation vauhtiin Palkansaajien Tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kianderin mielestä on turha kauhistella hyväosaisten suosimista. – Jos on porvarihallitus, se tekee porvarillista politiikkaa. Kiander kehuu, että yleinen talouspoliittinen peruslinja on Suomessa ollut nykyhallituksen aikana hyvällä tolalla. Yksi saavutus siis on, ettei hallitus ole tärvellyt hyvää perusvirettä. Ongelmia hallitus on kuitenkin aiheuttanut inflaatiokehitykselle. Hallitus nosti energian välilisiä veroja. Kianderin mielestä energiaveron korotus oli huono liike varsinkin, kun öljy ja sähkö kallistuvat muutenkin. – Hallitus omilla toimillaan kiihdytti inflaatiota. Veron korotus oli tarpeeton veto, valtiolla on rahaa yllin kyllin. Tukiaisia tulvii kepulaisille Hallituksen toimissa Kianderia mietityttävät oikeudenmukaisuuskysymykset. Valinnoissa näkyvät porvarilliset painotukset. Perintöverouudistus suosii yrittäjiä. Todella rajuna temppuna Kiander pitää uusien päivähoitomaksujen tuomista. – Päivähoitomaksut nousevat ja ne on sidottu ansiotasoindeksiin. Jostain syystä lapsilisiä ei ole sidottu ansiotasoindeksiin. Omien eturyhmien asioiden ajaminen ja pieni pelaaminen on näkynyt hallitustyöskentelystä. Etenkin maaseutu ja keskustan kannattajat ovat saaneet äänensä hyvin kuuluviin. Ensiharvennuksille on tullut verovapaus. Keskusta yrittää kytkeä energiaratkaisuihin biopolttoaineet, mikä toisi lisää tukiaisia maatiloille. – Maatiloilla pyyhkii nytkin paremmin kuin aikoihin. Ruuan hinta nousee ja tämä tuloa maanviljelijälle. Keskusta vie, kokoomus peesaa Kianderista näyttää siltä, että maatiloille on taas kehittymässä oma tukiviidakkonsa, josta ulkopuolinen ei saa tolkkua. Näyttää myös siltä, että keskusta saa huseerata maaseutupolitiikassa rauhassa. Sen vaikutuspiirissä on nykyisin myös ympäristöministeriö, joka on tärkeä päättäjä maankäyttöasioissa. Kokoomuksen työskentely näyttää Kianderin mielestä harrastelijamaiselta. Kokoomuksesta ei ole keskustalle vastusta. Toisin oli edellisessä hallituksessa, jossa demarit panivat keskustalle vastaan maanviljelijöiden etujen ajamisessa. Kianderin mielestä kokoomuksen passiivisuus voi johtua myös siitä, että sillä itsellään on viljelijäkannattajia. – Ja ehkä kokoomus on pannut tärkeysjärjestykseen Nato-jäsenyyden. Pekkarinen käy peliä Lapin tekoaltailla Energia-asioiden hoito on Kianderin mielestä ollut jahkailua. Hallitus on sitoutunut rajuihin lisäyksiin uusiutuvan energian käytössä. Tarvittaisiin lisää ydinvoimaa, mutta elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen jahkailee Kianderin mielestä ydinvoima-asioissa. Lisäksi Pekkarinen on tuonut peliin Lapin tekoaltaat. – Miksi Pekkarinen ei voi myöntää lupia ydinvoimaloihin. Nyt hän käy jonkinlaista kaupankäyntiä luvilla. Kiander ihmettelee vihreiden toimintaa. Muualla maailmassa vihreitä on pidetty vasemmiston jatkeena, liberaalihenkisinä ja eräänlaisena hippipuolueena. – Suomessa vihreät istuvat porvaripuolueiden jatkeena ja he ovat valmiita lähes mihin tahansa kompromisseihin. ”Hyvä juttu” valtion talouden hoidossa on Kianderin mielestä se, että valtio on aloittanut investointien pitkäjänteisen suunnittelun. Investoinnit ulottuvat yli neljän vuoden vaalikauden. Tästä on esimerkkinä liikennepoliittinen selonteko.
|