![]() |
|
|
Help for Underprivileged HFU ry:n julkaisema sitoutumaton verkkolehti ISSN 1797-3120, Huhtikuu 2008
PääkirjoitusUutiset Kolumni Kuukauden henkilökuva Kuvakilpailun satoa Vanhemmat lehdet Muut lehdet (rss) News in English (rss)
|
Leipäjonot venyvät nyt jo Yhdysvalloissakin
Yhdysvaltain vähäosaisten nopeasti heikkenevästä ruokahuollosta kirjoittaa perjantain Financial Times. Lehden haastattelemien asiantuntijoiden mukaan nälkäongelma on arkitodellisuutta jo miljoonissa amerikkalaisperheessä. Ruoan hinta on noussut nopeasti ja paljon, kun monen peruselintarvikkeen hinta on noussut maailman elintarvikeraaka-aineiden markkinoilla. Myös öljy on kallistunut voimakkaasti, mikä on kasvattanut kansalaisten polttoainelaskua – ja osaltaan kutistanut ruokarahaa. Samaan aikaan talouskasvun hidastuminen on heikentänyt työllisyystilannetta.
Ruoka-apua tarvitsee 30 miljoonaa amerikkalaista Kongressin budjettitoimisto on arvioinut, että ensi vuonna 28 miljoonaa kansalaista hakee ruokaostostensa maksamiseen liittovaltion ruokakuponkeja. Määrä olisi suurempi kuin yhtenäkään vuonna sitten kuponkijärjestelmän käynnistämisen 1960-luvun lopussa. Ruoka-avustuksen ammattilaiset luonnehtivat FT:lle kongressin kuponkiennustetta liian varovaiseksi. Asiantuntijoiden mukaan ruokakuponkien käyttäjiä on jo nyt nuo ennustetut 28 miljoonaa. Nälkäisiä on todellisuudessa vielä enemmän, sillä asiantuntijoiden mukaan ruokakuponkoja hakee vain noin 65 prosenttia sellaisista perheistä, joilla olisi taloudellisen asemansa puolesta oikeus ruokakuponkeihin. Arviolta 35 miljoonaa amerikkalaista eli noin kymmenen prosenttia Yhdysvaltain kotitalouksista kärsii ravinnon puutteesta. Valtakunnallisen avustusjärjestön mukaan ilmaisen ruoka-avun hakijoita on nyt noin 25 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Avustusjärjestöjen leipäjonoista ruokaa hakee säännöllisesti noin 13 miljoonaa työikäistä amerikkalaista.
|